Anna Nuorelle Tulevaisuus

  • Syksyllä 2008 koko Suomen kansaa kohahdutti Kauhajoen koulusurma. Samana iltana Konstantinus Suuren Ritarikunnan Varsinais-Suomen yhdistyksen jäsenet kokoontuivat ritari-iltaan Turussa hotelli Helmen kahvioon. Tuo ilta muodostui alkusysäykseksi seminaariin. Kysyimme, mikä nuoria vaivaa, mikä yhteiskunnassa on vialla ja mitä pitäisi tehdä?
  • Ajatus jäi itämään ja kypsyi ajatus järjestää aiheesta seminaari, jossa käsitellään lasten ja nuorten hyvinvointiin ja syrjäytymiseen kuuluvia asioita. Halusimme koota yhteen kaikki tärkeät asiaan vaikuttavat tahot pyrkimyksenä näin luoda vuorovaikutusta eri toimijatahojen välillä. Alustajiksi halusimme kunkin toimialan mahdollisimman korkean viranomaisen tai asiantuntijan.
  • Seminaari oli osa Euroopan Unionin Köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuoden 2010 Suomen ohjelmaa.
  • Lähes kaikilla Suomen komtuurioilla on Anna Nuorelle Tulevaisuus -ohjelmaan liittyviä hankkeita tai projekteja.